Menestyksen eväitä ja nuoria yrittäjiä
Maaseutuparlamentin toinen päivä keskittyi keskustelutilaisuuksiin ja workshoppeihin. Aamupäivästä suuntasimme seuraamaan "Menestyksen eväitä" -keskustelua.Keskustelussa mukana olivat Kyrö Distillery Companyn Miko Heinilä, kansainvälisesti tunnettu valokuvaaja Tiina Törmänen sekä Omakylä Vuolenkoski Oy:n kyläkehittämisen Johanna Salonen, Kaisa Pethman ja Ville Pisto.
Kyrö Distilleryn kertomus yrityksen perustamisesta ja alkuvaiheista oli todella mielenkiintoista ja hauskaa kuunneltavaa. Yritys on panostanut hurjasti tarinoiden luomiseen ja se on myös niittänyt menestystä maailmalla. Tiina Törmäsen tarina oli taas hieman karumpaa kuultavaa, mutta oli mieletöntä nähdä miten heikoistakin lähtökohdista voi nousta maailmalla tunnetuksi valokuvaajaksi olemalla oma itsensä ja uskomalla omaan työhönsä (sekä tekemällä ihan hirveästi myös muita töitä!).
Iltapäivällä matkustimme bussilla Leppävirran kunnantalolle seuraamaan Maaseudulla voi asua, työllistyä ja yrittää - YOLO PPL! -workshoppia. Workshopissa nuoret yrittäjät kertoivat kuinka he olivat saaneet toimintansa käyntiin ja vinkkejä siitä, mistä kautta saa neuvoja ja tukea. Lisäksi pohdimme yhdessä miten maaseudun houkuttavuutta voisi lisätä ja kuinka saada nuoret muuttamaan maaseudulle.